Meillä Satula.comissa vuosi 2021 on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja kuluvalle vuodelle onkin poikkeuksellisista ajoista huolimatta suunnitteilla kaikkea uutta ja jännittävää! Hevosala tuntuu kuuluvan harvoihin korona-ajan voittajiin, ratsastusharrastus on saanut jatkua lähes normaalisti, vaikka kilpailutoimintaan kohdistuvat vaikutukset ovatkin olleet suuria. Tietysti on tiedostettava, että koronan vaikutukset saattavat olla dramaattisemmin vasta edessä, mutta toistaiseksi voidaan nauttia harrastuksestamme ja treenata kohti ulkokauden kisoja!

Satula.comin järjestämät koulutukset ja tapahtumat ovat toistaiseksi tauolla, mutta satulansovitukset ja myymälöiden aukiolo jatkuvat toistaiseksi normaalisti, mutta varovaisuutta noudattaen. Koitamme poikkeusolojen aikana jakaa mahdollisimman paljon tietoa ja vinkkejä sosiaalisen median kanavien kautta asiakkaidemme iloksi!
Olemme aloittaneet rakentamaan Satula-akatemia-nimistä infosivustoa satuloista ja niiden sovituksesta monien asiakkaiden toivomuksesta. Keräämme satuloihin ja niihin liittyen tutkimustietoa ja hyödynnämme myös vuosien aikana asiakastapauksistamme keräämäämme kokemusta sekä kuva- ja videomateriaalia. Hienosäätöä vailla ovat myös pian julkaistavat paljon toivotut Childericin omat suomenkieliset tuotesivut.
Olemme saaneet myös uusia apuvoimia henkilökuntaan, esittelyt lisäämme hieman myöhemmin!Tavoitteena on tarjota asiakkaillemme entistäkin parempaa palvelua! Panostamme edelleenkin koko henkilökunnan koulutukseen järjestämällä säännöllisesti omia koulutuspäiviä pienryhmissä, sillä ulkomaisten kouluttajien vierailut Suomessa eivät ole nyt mahdollisia.


Olemme kehittäneet nettisivujamme lisäämällä tarkemmat yhteydenottolomakkeet oikean palvelumuodon ja tuotteiden löytämiseksi helpommin. Toivomme, että varsinkin uudet asiakkaat ja sovitusta toivovat asiakkaat ottaisivat yhteyttä esitietolomakkeen kautta, jotta yhteydenotto ohjautuu nopeimmin oikealle taholle ja saamme heti tarvittavat tiedot, jotta asiassa päästäisiin nopeimmin eteenpäin. Lomake löytyy osoitteesta: https://satula.com/satulahaku/Varmistathan, että sinulla on asiakasprofiili, ja tietosi ovat ajan tasalla ennen toimipisteessä asiointia. Asiakastietojärjestelmämme käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoite, ja järjestelmä hyväksyy vain yhden profiilin sähköpostiosoitetta kohti. 
Mikäli haluat olla myymäläämme yhteydessä puhelimitse ja puheluusi ei heti vastata,  jätäthän heti viestin tai soittopyynnön tekstiviestillä, palaamme asiaan aina mahdollisimman pian, mutta työskennellessämme asiakaspalvelussa priorisoimme aina myymälässä tai sovituksessa paikalla olevat asiakkaat.

Olemme uusineet myös yhteydenottolomakkeen, jolla voit kysyä hinta-arviota myyntisatulallesi ja selvittää myyntimahdollisuuksia! https://satula.com/myyntivalitys/Muistathan, että meillä näet myyntisatulasi tilanteen reaaliajassa omalla asiakassivustollasi. Uutuutena voimme sopia myös välityssatulan vuokrausmahdollisuuksia, jolla yleensä parannetaan etenkin kalliimpien satuloiden myyntimahdollisuuksia. Satulan omistajalle tilitetään puolet vuokratuotoista, mikäli satulaa ei myydä vuokrauksen päätteksi. Olethan yhteydessä, jos haluat jo meillä myynnissä välityssatulaasi tämän lisävaihtoehdon.

Satula-automme liikkuvat alkukevään aikana ainakin seuraavilla alueilla: Siuntio, Kirkkonummi, Lohja, Laitila, Hämeenlinna, Tampere, Turun seutu, pääkaupunkiseutu, Porvoo, Ilmajoki ja Seinäjoki, myöhemmin keväällä toteutumassa myös Kotka, Lappeenranta, Imatra, Kuopio, Joensuu, Jyväskylä jne. Muistathan, että tarvittaessa voit kerätä porukkaa ja järjestämme reissuja kysynnän mukaan myös muualle, kuin nettisivuillamme jo lukeville paikkakunnille.

Mukavaa alkukevään jatkoa kaikille!

ARTIKKELIN TIEDOT

RESURS BANK KAMPANJA – MAKSA VASTA TAMMIKUUSSA

RESURS BANK KAMPANJA – MAKSA VASTA TAMMIKUUSSA

Resurs Bank tarjoaa Satula.comin asiakkaille kampanjan, jossa voit ostaa satulan nyt ja maksaa sen vasta tammikuussa. Kampanja on voimassa 1.10.-30.11.2024, joten muistathan hyödyntää sen. Tarjousta voi hyödyntää esimerkiksi, jos sinun on aika lunastaa vuokrasatulasi. Käy lukemassa lisätietoja...

lue lisää
Syyskuun 2024 kuulumisia

Syyskuun 2024 kuulumisia

     Syksy on taas täällä Hei! Syyskuiset terveiset täältä Satula.com myymälöistä! Kesä ja alkanut syksy ovat olleet meille kiireistä aikaa johtuen kesällä tapahtuneesta omistajan vaihdoksesta. Teille asiakkaille, joita tieto ei ole vielä tavoittanut, Satula.com siirtyi 1.7. Lahtelaisen Velj....

lue lisää
Uusia tuulia!

Uusia tuulia!

                 Satula.comin brändi kaikkine toimintoineen siirtyy perinteikkään hevosvarusteiden valmistajan ja maahantuojan Velj. Wahlstén Oy:n omistukseen 1.7.2024.Myös samassa omistuksessa ollut Ruotsissa toiminut yhteistyöyritys Sadelmagasinet i Sverige siirtyy Velj. Wahlstenille. Yli 15...

lue lisää