Satula.comin tarina

Ajankohtaista

Meillä Satula.comissa vuosi 2021 on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja kuluvalle vuodelle onkin poikkeuksellisista ajoista huolimatta suunnitteilla kaikkea uutta ja jännittävää!

Hevosala tuntuu kuuluvan harvoihin korona-ajan voittajiin, ratsastusharrastus on saanut jatkua lähes normaalisti, vaikka kilpailutoimintaan kohdistuvat vaikutukset ovatkin olleet suuria. Tietysti on tiedostettava, että koronan vaikutukset saattavat olla dramaattisemmin vasta edessä, mutta toistaiseksi voidaan nauttia harrastuksestamme ja treenata kohti ulkokauden kisoja!

Satula.comin järjestämät koulutukset ja tapahtumat ovat toistaiseksi tauolla, mutta satulansovitukset ja myymälöiden aukiolo jatkuvat toistaiseksi normaalisti, mutta varovaisuutta noudattaen.

Koitamme poikkeusolojen aikana jakaa mahdollisimman paljon tietoa ja vinkkejä sosiaalisen median kanavien kautta asiakkaidemme iloksi!

Olemme aloittaneet rakentamaan Satula-akatemia-nimistä infosivustoa satuloista ja niiden sovituksesta monien asiakkaiden toivomuksesta. Keräämme satuloihin ja niihin liittyen tutkimustietoa ja hyödynnämme myös vuosien aikana asiakastapauksistamme keräämäämme kokemusta sekä kuva- ja videomateriaalia. Hienosäätöä vailla ovat myös pian julkaistavat paljon toivotut Childericin omat suomenkieliset tuotesivut.

Olemme saaneet myös uusia apuvoimia henkilökuntaan, esittelyt lisäämme hieman myöhemmin!Tavoitteena on tarjota asiakkaillemme entistäkin parempaa palvelua! Panostamme edelleenkin koko henkilökunnan koulutukseen järjestämällä säännöllisesti omia koulutuspäiviä pienryhmissä, sillä ulkomaisten kouluttajien vierailut Suomessa eivät ole nyt mahdollisia.

Olemme kehittäneet nettisivujamme lisäämällä tarkemmat yhteydenottolomakkeet oikean palvelumuodon ja tuotteiden löytämiseksi helpommin.

Toivomme, että varsinkin uudet asiakkaat ja sovitusta toivovat asiakkaat ottaisivat yhteyttä esitietolomakkeen kautta, jotta yhteydenotto ohjautuu nopeimmin oikealle taholle ja saamme heti tarvittavat tiedot, jotta asiassa päästäisiin nopeimmin eteenpäin. Lomake löytyy osoitteesta: https://satula.com/satulahaku/

Varmistathan, että sinulla on asiakasprofiili, ja tietosi ovat ajan tasalla ennen toimipisteessä asiointia. Asiakastietojärjestelmämme käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoite, ja järjestelmä hyväksyy vain yhden profiilin sähköpostiosoitetta kohti. 
Mikäli haluat olla myymäläämme yhteydessä puhelimitse ja puheluusi ei heti vastata,  jätäthän heti viestin tai soittopyynnön tekstiviestillä, palaamme asiaan aina mahdollisimman pian, mutta työskennellessämme asiakaspalvelussa priorisoimme aina myymälässä tai sovituksessa paikalla olevat asiakkaat.

Olemme uusineet myös yhteydenottolomakkeen, jolla voit kysyä hinta-arviota myyntisatulallesi ja selvittää myyntimahdollisuuksia! 

Katso: https://satula.com/myyntivalitys/

Muistathan, että meillä näet myyntisatulasi tilanteen reaaliajassa omalla asiakassivustollasi. Uutuutena voimme sopia myös välityssatulan vuokrausmahdollisuuksia, jolla yleensä parannetaan etenkin kalliimpien satuloiden myyntimahdollisuuksia. Satulan omistajalle tilitetään puolet vuokratuotoista, mikäli satulaa ei myydä vuokrauksen päätteksi. Olethan yhteydessä, jos haluat jo meillä myynnissä välityssatulaasi tämän lisävaihtoehdon.

Satula-automme liikkuvat alkukevään aikana ainakin seuraavilla alueilla:

Siuntio, Kirkkonummi, Lohja, Laitila, Hämeenlinna, Tampere, Turun seutu, pääkaupunkiseutu, Porvoo, Ilmajoki ja Seinäjoki, myöhemmin keväällä toteutumassa myös Kotka, Lappeenranta, Imatra, Kuopio, Joensuu, Jyväskylä jne. Muistathan, että tarvittaessa voit kerätä porukkaa ja järjestämme reissuja kysynnän mukaan myös muualle, kuin nettisivuillamme jo lukeville paikkakunnille.

Mukavaa alkukevään jatkoa kaikille!

ARTIKKELIN TIEDOT

Syyskuun ajankohtaiset Satula.comissa

Syyskuun ajankohtaiset Satula.comissa

     Syksyn ensituulahdus Satula.comissa Syksy on täällä Sää on kääntynyt hieman syksyisempään suuntaan ja kesälomat on vietetty. Laidunkauden päättyessä on hyvä aika tarkastaa oman hevosen satulan istuvuus ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Sovitusaikoja voit varata...

lue lisää
Verkkokaupan tarvikevalikoima – Satula.com

Verkkokaupan tarvikevalikoima – Satula.com

     Sinun ja hevosesi välissä Verkkokaupan monipuolinen valikoima Satula.com Osta meiltä myös tarvikkeet ja hoitotuotteet Satulatarvikkeiden verkkokaupastamme löydät monipuolisesti satulatarvikkeita sekä hoitoaineita. Joko sinulla on oma suosikkisi? Kauttamme on...

lue lisää
Heinäkuu Satula.comissa

Heinäkuu Satula.comissa

     Sinun ja hevosesi välissä Heinäkuun kuulumiset ja uutuudet Satula.comissa Lomakausi on käynnissä! Olemme siirtyneet kesäaukioloaikoihin ja henkilökuntamme lomailee vuorotellen. Parhaiten tavoitat meidät toimipisteiden sähköpostiosoitteiden kautta. Satula-automme...

lue lisää