Sovittajamme Laura ja Tuuli viettivät viime viikolla pari päivää Ruotsin Hammarössä Equalitylinen upeissa puitteissa opiskelemassa lisää Renaissance satuloista merkin ykkösosaajien kanssa. Alla terveiset koulutuksesta.

Näimme paljon hienoja ratsukoita ja taitavaa ratsastusta, mutta ennen kaikkea opimme kuinka paljon ratsastajalle sopiva satula voi vaikuttaa ratsastukseen ja sitä kautta tietenkin hevoseen.

Useilla ratsastajilla oli lähtökohtaisesti liian pieni ja/tai syvä satula joissa usein oli myös isot polvituet. Tämä aiheutti harrastajasta GP ratsastajaan asti puristusta polvella ja hieman ”työntävää” istuntaa. Hypyissä näimme myös satulan ajavan ratsastajaa takakaarelle laskeutumisessa.

Kun vaihdoimme ratsastajille Renaissancen, joka on flättäri mallinen satula jossa on pienet tuet tai ei tukia lainkaan, näimme kuinka ratsastajien istunta tasapainottui ja rauhottui. Kun polvitukeen ei enää pystynyt puristautumaan, ratsastajat löysivät paremmin oman tasapainon ja tuen jalustimesta ja polvi pysyi hyvin auki. Tätä kautta myös ylävartalo pääsi pystympään ja flättärissä satulassa ratsastajien mukautuminen hevosen liikkeeseen sekä hyppyihin oli vaivatonta ja laskeutuminen hypyltä onnistui keskelle satulaa. Tämä näkyi myös erittäin tyytyväisinä hevosina.

Renaissancen ideologia perustuu siihen, että satula tarjoaa ratsastajalle mahdollisuuden löytää hyvän ja tukevan asennon tukeutumatta polvitukeen ja takakaareen, vaan löytämällä asennon itse hyvässä balanssissa olevasta satulasta. Ratsastajilta saatu palaute myös vahvisti tätä ajatusta ja myös hevosissa nähtiin suuri ero.

Kaiken kaikkiaan antoisat päivät, emmekä malta odottaa, että pääsemme sovittelemaan uusin eväin näitäkin satuloita myös meidän omien asiakkaidemme kanssa.

Nähdään Horse Showssa!

Nähdään Horse Showssa!

Helsinki International Horse Show – nähdään siellä! ✨ Tällä viikolla koittaa yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista – Helsinki International Horse Show! Lämpimästi tervetuloa tapaamaan meitä yhteisosastollemme 6f50 yhdessä Wahlsténin kanssa. Mukana on uutuuksia, huikeita messutarjouksia sekä...

lue lisää
Tiedote: EHV-1 ja toimintatapamme

Tiedote: EHV-1 ja toimintatapamme

Suomessa on viime viikkoina todettu vakavia EHV-1 (hevosherpesvirus) -tartuntoja. Hevosilla on esiintynyt kuumetta, hengitystieoireita sekä yksittäisissä tapauksissa myös keskushermosto-oireita. Virus leviää helposti suorassa kontaktissa, samassa ilmatilassa sekä ihmisten välityksellä. Huomioimme...

lue lisää
Renaissance koulutus

Renaissance koulutus

Tammikuu päätettiin Renaissance-päivään Hattel Horsessa yhdessä Equalitylinen kanssa. Päivän aikana syvennyimme Renaissance Saddles-satuloiden taustalla olevaan ideologiaan sekä uuteen Essentielle Training Tool -satulaan. Hevosen istuvuudessa keskeistä on oikea leveys ja oikea paneeliratkaisu....

lue lisää