Satula.com yhteistyö

Annika Palo

Olen 21-vuotias kouluratsastaja.

Ratsastuksen ja hevosten pariin olen kasvanut jo syntymästäni asti. Kilpailemisen aloitin vuonna 2012 ja olen mennyt poni, juniori ja nuorten vuosina SM tasolla. Perheelläni on aina ollut hevoset kotona ja meillä on oma yksityistalli Taipalsaarella, jossa asustaa asiakkaiden lisäksi kaksi omaa hevostamme.

Candeo ”Timi” (ruunikko) on 17-vuotias PSG-tason ruuna, jolla olen kilpaillut nuorten ratsastajien SM-tasolle asti. Nykyinen päähevoseni (musta) Romanov’s Dark Rubin, tutummin Daisy on 4-vuotias Hannover-tamma, jota yhdessä tiimini kanssa koulutamme kohti korkeita koululuokkia ja kilpailuja.

Päiväni kuluvat tavallisesti tallitöiden parissa omalla tallilla, sekä ratsuttaen muutamia hevosia. Tajusin jo vuosia sitten, että mikään muu ala minua ei kiinnosta, kun hevosala ja varsinkin ratsuttajan & kilpaurheilijan ammatti. Opiskelenkin tällä hetkellä ratsuttajan ammattitutkintoa, johon sain kipinän ollessani puoli vuotta Saksassa.

Molemmille hevosilleni olemme löytäneet täydelliset satulat sekä ratsastajalle että hevoselle Satula.comin kautta. Vanhemmalla käytössä Childeric ja nuorella Prestige. Satulat ovat maailman mukavimmat istua ja ovat ulkonäöltään hyvännäköiset. Suosittelen Satula.comin ammattitaitoisia palveluita.

Amerigo satulat
Prestige satulat
Childeric satulat
Equipe satulat
equest satulat
Frank Baines satulat
passier satulat
Antares satulat
renassaince by prestige satulat
Kent & Masters satulat
Balck Country Satulat
erreplus satulat